Monen retkeilijän unelma

"Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto on monen retkeilijän unelma. Tulevien oppaiden kouluttaja näkee opintien riemut ja haasteet sekä opiskelijoiden kirjon." Näin alkaa eräopaskoulutuksesta ja siihen hakeutuneista opiskelijoista kertova artikkeli Retki-lehden numerossa 8/2019. Innostuin jo artikkelin otsikosta, olinhan juuri itse hakemassa eräopaskoulutukseen pitkään siitä haaveiltuani. Olin pohtinut, mitä lisäarvoa eräopaskoulutus voisi minulle nykyisen koulutuksen ja retkeily- ja työkokemuksen lisäksi antaa, ja olisiko se työllistymisen näkökulmasta hyvä ratkaisu.

Retki-lehden artikkelissa kerrotaan muun muassa tulevien eräoppaiden osaamisesta ja taustoista. Eräs opiskelija on toiminut kymmenisen vuotta lentoemäntänä, toinen taas on ammatiltaan sinfoniaorkesterin puhallinsoittaja, kolmas sairaanhoitaja ja neljäs päiväkodin johtaja. Jotkut heistä haaveilevat alanvaihdosta, toiset toivovat lisää osaamista työtehtävien kehittämiseen ja jotkut viettävät välivuotta työelämästä parantaakseen retkeilytaitojaan. Moni taas haaveilee oman erä- ja luontomatkailuyrityksen perustamisesta. Koen itse, kuten varmaan moni muukin, että eräopaskoulutus on jonkinlainen looginen jatkumo uran ja oman retkeilyosaamisen kehittämisessä. Ihminen kun ei ole pelkästään sitä tai tätä, vaan kokonaisuus erilaisia taitoja, tietoja, toiveita, unelmia ja motivaatioita.

Olen itse retkeillyt useamman kymmenen vuoden ajan niin kotimaassani Sloveniassa kuin muualla Euroopassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Kanadan Kalliovuorilla ja Himalajalla. Varttuminen Jezersko-alppikylässä mahdollisti vuoristokiipeilyn aloittamisen jo tieni-ikäisenä. Kiipeilyn lisäksi harrastuslistani kärjessä olivat vapaalasku ja patikointi. Olen lasketellut ihan pienestä asti. Suomeen muuton jälkeen aloitin myös hiihtämään ja tekemään pitempiä patikointiretkiä. Myös satunnaisten maastopyöräilyretkien kautta säilytän yhteyden luontoon.

Tähän asti pisin patikointiretkeni on jo kaksikymmentä vuotta sitten tehty opastettu vaellusretki Nepalissa Kala Patthar -näköalapaikalle (5645 m). Vaikka olen retkeillyt aika paljon, en ole tähänastisilla retkilläni tarvinnut parempia suunnistustaitoja tai muita erityisiä erätaitoja. Esimerkiksi Suomessa ja erityisesti Lapissa sellaisia taitoja kuitenkin tarvitaan, mikäli vaeltaminen kaukana opastetuista poluista houkuttelee. Hyvin merkityt ja ruuhkautuneet polut ja luontopaikat vaihdan myös itse aiempaa mieluummin erämaahan. Ainakin kesäisin. Olen nimittäin aina ollut melko mukavuudenhaluinen, ja esimerkiksi pidemmät talviretket eivät ole oikein olleet minun juttu. Luen kuitenkin aina innostuneena talviretkeilystä ja varusteista, ja välillä olen haaveillut pidemmästä kaamosvaelluksesta.

Eli miksi eräopaskoulutus on ollut myös minun unelmani? Mitä toivon tältä seuraavalta vuodelta eräopasopiskelijana ja mitä haluan opiskelujen jälkeiseltä ajalta? Haluan kehittää retkeilyosaamistani erityisesti talviretkeilyyn liittyen, sillä haluan haastaa itseäni, kokeilla mihin pystyn ja oppia mitkä ovat minulle tarpeelliset talvivarusteet. Haluan oppia liikkumaan turvallisesti erämaassa, kalastamaan, tunnistamaan lintuja, sieniä ja Lapin hyötykasveja, tekemään luovempaa eräruokaa, oppia korjaamaan varusteita ja vaikka mitä muuta. Lisää retkeilytaitoja tarvitsen myös kuukausia kestäviin retkiin, joita haluaisin joskus toteuttaa. Ehkäpä vihdoin uskaltaisin astua sille Uuden-Seelannin halki vievälle vaellusreitille, josta olen vuosia kaikessa hiljaisuudessa haaveillut.

Toivon myös voivani yhdistää koulutuksen kautta saatua osaamista esimerkiksi luontokotoutumisen kehittämistyöhön, jota olen viimeisten vuosien aikana tehnyt. Haluan monipuolistaa työmahdollisuuksiani. Haluan kokeilla asumista Lapissa. Ja erityisesti haluan oppia improvisoimaan luonnossa haastavissa tilanteissa. Toivon, että eräoppaan todistus taskussa tekee minusta varmemman tekijän luonnossa, kuin mitä koen tällä hetkellä olevani.

Eräopasopiskelijoistakin jokainen on erilainen retkeilijä. "Erilaisuus on rikkautta, mutta yhdessä toimiminen lisää tärkeintä retkeilytaitoa: toisen ihmisen huomioimista", lukee Retki-lehden artikkelissa.