Poissa polulta

Moni teistä blogini lukijoista on varmaankin nähnyt elokuvan Erämaan armoille (Into the Wild, 2007), joka perustuu Jon Krakauerin vuonna 1996 julkaisemaan samannimiseen kirjaan. Tarina kertoo luontoa rakastavasta Christopher McCandlesista aka Alexander Supertrampista, joka tarinan mukaan lähtee ilman karttaa ja ilman sen kummempia selviytymistaitoja Alaskan erämaahan. Sieltä hän löytää vanhan bussin, muuttaa sen majapaikakseen ja noin kolmen kuukauden jälkeen kuolee nälkään, 24-vuotiaana. Itse en ole lukenut kirjaa, mutta katsoin elokuvan kahdesti. Tätä blogia kirjoittaessani luin uutisista, että elokuva on tehnyt niin suuren vaikutuksen ihmisiin, että moni on lähtenyt etsimään tuota bussia. Uutisen mukaan osa ei ole selviytynyt matkasta, vaan hukkui jokeen. Oikea bussi sijaitsee erittäin haastavassa maastossa Teklanika-joen varrella, ja itse asiassa bussi poistettiin tänä vuonna onnettomuuksien takia. Elokuvan kuvausryhmäkään ei päässyt sinne, joten elokuvassa nähdään vain vastaava linja-auto.

Mielikuvamme erämaasta voi olla juuri sellainen, mikä mainitussa elokuvassa esitetään. Laajat, erittäin kauniit ja monimuotoiset mutta ankarat alueet, joissa selviytyäkseen tarvitsee hyviä suunnistus-, metsästys-, kalastus- ja muita taitoja. Toisin kuin esimerkiksi Alaskan taikkapa Kanadan erämaat, Suomen erämaa-alueet ovat suhteellisen helposti saavutettavissa ja kuljettavissa. Suomalaisissa erämaissa voi kyllä eksyä helposti, mutta yleensä kävelemällä mihin tahansa suuntaan jonkinlainen tie tulee suhteellisen nopeasti vastaan. Suomen itäisissä erämaissa voi törmätä rajavyöhykkeeseen, mutta rajavyöhykekin on hyvin merkitty ja niin sijainti on helpompi päätellä.

Erämaa-alueita on Suomessa 12, ja ne kaikki sijaitsevat Lapin maakunnassa. Niiden pinta-ala on yhteensä 14 891 km². Erämaiden perustamisen tavoitteena on säilyttää alueiden erämaaluonne, turvata saamelaiskulttuuri ja luontaiselinkeinoja, kuten metsästystä, kalastusta ja poronhoitoa, sekä kehittää luonnon monipuolista käyttöä ja käytön edellytyksiä (metsa.fi). Inarin kunnassa erämaa-alueita sijaitsee kuusi, joista pienin on Tsarmitunturin erämaa, jota kutsutaan myös Lapiksi pienoiskoossa. Tämä perustuu siihen, että Tsarmilta löytyy tuntureita, kuruja, paljakkaa, pieniä ja isompia vesistöjä, soita, kuusi-, mänty- ja koivumetsiköitä ja eläimistä kiirunoita, riekkoja, metsoja, susia, karhuja ja muita. Tsarmitunturi on pieni alue koskemattomia metsiä metsätalousalueiden keskellä, muisto aiemmista laajoista erämaametsistä (luontoon.fi). Nk. Tsarmikuusikko on Suomen pohjoisin yhtenäinen kuusimetsä. Tsarmitunturin erämaassa ei ole retkeilyrakenteita.

Inarin kirkonkylältä katsoen Suomen suurimmat erämaa-alueet ovat ihan kotiovella, erityisesti Muotkatunturi. Se on Suomen erämaista erämaisin, valtavan laaja alue, jossa näkemistä ja kävelemistä riittää. Olen käynyt nyt kaksi kertaa Muotkassa, ja alue on minusta todella lumoava. Sieltä löytyy todellinen rauha, ja retkeillessä alueella minusta tuntui, että olin vapaa kaikista arkipäivän murheista. Muotkassa on suhteellisen helppoa suunnistaa, sillä suurin osa Muotkasta on avoimia tuntureita. Metsää alueella ei ole paljon. Metsässä suunnistaminen on minusta vaikeaa, sillä metsässä maaston muotoja on vaikeampi tunnistaa.

Eräopaskoulutuksessa suunnistusta on harjoiteltu sekä päivällä että yöllä. Olen käynyt aiemmin myös Oulussa iltarasteilla. Eräopaskoulutuksessa olen oppinut lisää sekä suunnistuksesta että kartan lukemisesta. Päiväsuunnistuksen tentin kävin suorittamassa kahdesti, sillä ensimmäisellä kerralla tipuin sumuisessa säässä niin pahasti kartalta, että kävelin vain pois ja kävin hakemassa tenttirastit uudestaan parin päivän päästä. Suunnistus on tärkeä taito eräoppaalle. Luonnossa vastaan tulee moninaisia sää- ja muita olosuhteita, ja määränpäähän täytyy löytää säässä kuin säässä. Onneksi tänä päivänä kartan ja kompassin lisäksi digitaalisiakin apuvälineitä on saatavilla monenlaisia. Pitää kuitenkin muistaa, että puhelinverkkoa ei välttämättä erämaa-alueilla ole, eikä apua voi soittaa.

Muotkan lisäksi olen saanut tutustua pikkuisen paremmin myös yllä mainitsemaani Tsarmitunturin erämaahaan koulun syysvaelluksella. Suurin osa meistä opiskelijoista ei ollut aiemmin käynyt alueella. Retken tarkoitus oli harjoitella suunnistamaan, tutustua varusteisin, opetella tulentekoa ja tietysti tutustua alueeseen. Toteutimme retken niin, että parina iltana yövyimme kaikki kouluttajamme Ismon valitsemassa leiripaikassa, ja yhden yön leiripaikan valitsimme itse etukäteen pareittain. Jokainen pari teki retkisuunnitelman sekä turvallisuussuunnitelman. Retkellä opimme paljon erityyppisistä kota- ja laavumajoitteista ja niiden pystyttämisestä, tulenteosta talviolosuhteissa sekä reitin valitsemisesta sääolosuhteet ja maasto huomioiden. Suunnistaminen alueella ei ollut kovin haasteellista. Metsässä suunnistaminen osoittautui jälleen vaikeimmaksi. Yöt olivat kylmiä ja tulen ylläpitäminen oli myös suhteellisen vaikea homma. Kaikki kuitenkin suoriuduimme tehtävistä hyvin, ja tulimme hyvillä mielin pois erämaasta. Retken jälkeen teimme itsearvioinnin siitä, miten retki onnistui, kuinka paljon uutta opimme ja mitkä asiat vaativat vielä lisää harjoittelemista. Kirjoitin pohdintaan mm. tällaisen lauseen: ”Kärsivällisyyttä tämä retki kyllä edellytti. Retki oli fyysisesti vaikea ja se koetteli minua monilla eri tavoin. En kuitenkaan kertaakaan ajatellut, että tämä ei olisi minun juttuni ja luotin siihen, että pystyn järkeviin valintoihin, vaikka retki menisi kuinka haastavaksi.”

Monia, joilla ei ole paljon retkeilykokemusta, retki reitittömässä erämaassa varmasti mietityttää ja jopa pelottaa. Suomen erämaita ei saa aliarvioida, sillä on paljon asioita, jotka voivat mennä erämaassa retkeillessä pieleen, ja erätaidot on hyvä hallita. Juuri siksi on meitä eräoppaita, jotka mielellämme lähdemme asiakkaiden kanssa erämaahan kokemaan, kuinka sekä fyysisesti että henkisesti palkitsevaa retkeily erämaassa voi olla.

Kolmosjoki, Valolompolon kohdalla. Tämä oli syysvaelluksemme päätepiste Tsarmitunturin erämaassa.

Syysvaelluksen tarkoituksena oli mm. testata erilaisia avomajoitteita.
Mukana oli laavuja, Pena-laavuja ja loueita.

Laavut ovat pystyssä ja illanvieto voi alkaa. Jeren ja Sonjan ensimmäisen yön leiri ja petipaikat.

(Kuva: Sonja Lassila)

Nukuimme vastakkainasetetuissa laavuissa, joiden väliin teimme jonkinlaisen rakovalkean.
(Kuva: Janina Schavikin)

Ylämäkeen Hukkamorostolle. Morosto eli murusta tarkoittaa koivua
kasvavaa korkeamman paikan lakimaata. (Kuva: Janina Schavikin)

Vaellusparini Janina nautti talvisesta säästä Hukkamorostolla. Takana vasemmalla näkyy Akalauttapää-tunturi, joka Tsarmitunturin ylängön kanssa muodostaa erämaan sydämen. Niiden välillä sijaitsee Pahakurun rotko.

Sarmitunturin ylängöllä. (Kuva: Sonja Lassila)

Janinan kanssa Pahakurun lähistöllä sijaitsevan Pahakurulammen etelärannalla. Sopivan polttopuun löytäminen osoittautui hankalaksi.

Kahvia tulossa... Kahvi kyllä maistuu parhaalta avotulella keitettynä. (Kuva: Sonja Lassila)

Iso Aittajärvi. (Kuva: Sonja Lassila)

Muotkatunturin erämaassa. Yksi parhaimmista ystävistä erämaaretkellä on kartta.

Muotkassa, Avžegašoaivilla. Oaivi tarkoittaa pohjoissaamen kielellä erillistä usein pyöreähköä tunturia. Avžogašoaivin alapuolella sijaitsee Stuorraäytsin autiotupa.