Navakkaa pohjoistuulta

"Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto on monen retkeilijän unelma. Tulevien oppaiden kouluttaja näkee opintien riemut ja haasteet sekä opiskelijoiden kirjon." Näin alkaa eräopaskoulutuksesta ja siihen hakeutuneista opiskelijoista kertova artikkeli Retki-lehden numerossa 8/2019. Innostuin jo artikkelin otsikosta, olinhan juuri itse hakemassa eräopaskoulutukseen pitkään siitä haaveiltuani. Olin pohtinut, mitä lisäarvoa eräopaskoulutus voisi minulle nykyisen koulutuksen ja retkeily- ja työkokemuksen lisäksi antaa, ja olisiko se työllistymisen näkökulmasta hyvä ratkaisu. Retki-lehden artikkelissa kerrotaan muun muassa tulevien eräoppaiden osaamisesta ja taustoista. Eräs opiskelija on toiminut kymmenisen vuotta lentoemäntänä, toinen taas on ammatiltaan sinfoniaorkesterin puhallinsoittaja, kolmas sairaanhoitaja ja neljäs päiväkodin johtaja. Jotkut heistä haaveilevat alanvaihdosta, toiset toivovat lisää osaamista työtehtävien kehittämiseen ja jotkut viettävät välivuotta työelämäs

Olen päivisin unelmoinut ja varmaan unessakin nähnyt itseni retkeilemässä keväthangilla siitä lähtien, kun sain helmikuussa tietää, että pääsin opiskelemaan Saamelaisalueen koulutuskeskukseen eräoppaaksi. Tammikuussa valintahaastattelun yhteydessä Kiilopäällä vietetyn viikonlopun jälkeen tuntui, että opiskelupaikan hakeminen juuri Inarista oli varmasti oikein hyvä päätös. Välillä minua on kuitenkin jännittänyt muutto Oulusta Inariin, joka on jopa pienempi kuin oma kotikyläni Jezersko, ja myös sijaitsee monesta suunnasta katsottuna "maailman laidalla". Olin suunnitellut eräopaskoulutuksen suorittamista jo useamman vuoden ajan, ja viimein kalenteriin ilmestyi koulutuksen mentävä aukko. Eräopaskoulutus Muoniossa houkutteli minua ensisijaisesti enemmän kuin Inari lähinnä siksi, että matkaa Oulusta kertyy vähemmän ja lähellä sijaitsee minulle rakas Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Alussa Inari tuntui aika rajulta valinnalta, sillä Oulusta on sinne matkaa 530 kilometri