Vuonna 1933 Kaarina Kari, Anna Lehtonen ja Inkeri Arajärvi tekivät retken Haltille. Heidän retkeään pidetään ”ensimmäisenä etelästä tulevien vaeltajien huvimatkana Suomen korkealle tunturille”. Näin lukee 18.7.2013 julkaistussa Ylen artikkelissa, 80 vuotta kyseisen retken jälkeen. Valloituksen päivänä 2. elokuuta Kilpisjärven luontotalolla pidettiin retken kunniaksi 80-vuotisjuhlat. Ylen artikkelissa mainitaan myös Kaarina Karin vuonna 1978 kirjoittama Haltin valloitus -kirja. Kirjaa mainostettiin myös touko-kesäkuun Retki-lehdessä, ja valmistellessani Haltin vaellusta hain kirjan kirjastosta, mutta kaiken hässäkän keskellä en ehtinyt lukea kuin vain alun. Olisi ollut jo ennen vaellusta kiva tietää, miten vuonna 1933 on kuljettu Käsivarren erämaan halki Haltin huipulle.
”Kirjoitimme mukanamme olevaan vieraskirjaan lyhyen kuvauksen matkamme vaiheista; vieraskirja asetettiin vaatimattomaan Fazerilta ostettuun peltirasiaan. Se asetettiin selvästi näkyvään, mutta sateelta suojattuun koloon kivien väliin.” — Kaarina Kari, Haltin valloitus. Kuten Karin tekstistä tulee esiin, naiskolmikko vei silloin Haltille ensimmäisen vieraskirjan. Siitä lähtien Haltin huipulla on ollut vieraskirja, johon jokainen Haltin valloittaja voi kirjoittaa omaa nimensä. Ja niin teimme mekin. Olemme kaksi noin viidestä tuhannesta kulkijasta, jotka vuosittain käyvät Haltin huipulla. Tarkka valloittajamäärä ei ole tiedossa. Eniten kävijöitä on talvella, sillä huipulle pääsee moottorikelkalla. Omin jaloin Haltin huipulle pääse esimerkiksi Kilpisjärveltä kävelemällä 55 kilometriä merkittyä polkua pitkin. Reitti on myös osa 800 kilometriä pitkää Kalottireittiä, joka kulkee Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla.
110 kilometriä eli 55 kilometriä suuntaansa voi kuulostaa suhteellisen lyhyeltä matkalta, erityisesti pitkiä vaelluksia tekevistä. Olemme tehneet jo monta vuotta peräkkäin yhden pitemmän kesävaelluksen, ja yleensä reittimme pituus on ollut noin 80 kilometriä. Ajattelin, että vaellus Haltille ei olisi kovin raskas, pituutta vain tulee vähän enemmän kuin edellisinä vuosina. Mutta yllätyimme polun haastavuudesta. Reitti on hyvin kivikkoinen, ja vaellustamme edeltävänä viikkona satoi runsaasti. Polku oli monin paikoin märkä ja mutainen ja jokaisen askeleen piti olla hallittu ja harkittu. Käveleminen oli usein hyppäämistä kiveltä toiselle kenkien kastumisen ja mutaan uppoamisen välttämiseksi. Meillä sattui olemaan viiden päivän aikana todella hyvä ja aurinkoinen sää, ja vettä satoi lähinnä vain parina yönä. Ainoastaan kerran lyhyt sadekuuro kasteli vaatteemme, kun olimme jo palaamassa Haltilta. Teimme vähän yli 20 kilometrin päivämatkoja. Yövyimme teltassa, kahdesti Kuonjarjoella ja kahdesti Pihtsusjärvellä.
Vaikka matka oli paikoin rankka, vaelluksemme oli todella kiva. Reitti kulkee hienojen paikkojen kautta. Haltin huipulle kiipeäminen oli palkitsevaa, sillä näkymät korkealta ovat hienot. Ja erityisen hienot ovat maisemat Norjan puolella. Tuuli sen verran, ettemme viihtyneet huipulla kovin kauaa, mutta sen verran ainakin, että söimme hyvin ansaittua suklaata ja kuvasimme todistusaineistoa huiputtamisesta.
Alueella kukkii tähän aikaan vuodesta paljon mielenkiintoisia kasveja, kuten tunturikatkeroa, sinirikkoa, lapinorvokkia, lapinvuokkoa, sammalvarpiota ja liekovarpiota, ruusujuurta sekä muita kasveja. Heinäkuun aikana koulussa luonnontuntemustunnilla käsittelimme kasveja, sieniä, hyönteisiä jne. Oli mukava kulkea luonnossa näiden tuntien jälkeen, kun on parempi käsitys kasvilajeista. Otin paljon kuvia niistä, jotka piti tunnistaa jälkikäteen kirjasta tai kysymällä apua kouluporukkamme WhatsApp-ryhmässä. Heinäkuun aikana tekemääni digikasvioon voin nyt lisätä uusia lajeja.
Linnuista näimme ihanan tyllin, korppeja, tiiroja sekä lokkeja. Lisäksi meille näyttäytyi muutama kiiruna, yksi kuuden poikasen kanssa, sekä Saarijärvellä pesivä riekko. Ehkäpä Meekonjärvellä näimme myös piekanan, se liiteli aika korkealla ja sitä oli vaikea tunnistaa. Mutta niitä ainakin alueella pitäisi nähdä.
Sekä Haltitunturi että koko alue on myös geologisesti mielenkiintoinen, ja reitillä näkee eri muotoisia kukkuloita, erilaisia kivilajeja, jokiuomia ja vesiputouksia. Niistä erityisesti majesteettinen on Pihtsusköngäs. Alueella monet joet ja järvet, kuten Kuonjarjoki, Meekonjärvi, Pihtsusjärvi ja muut vetävät puoleensa kalastajia. Oma upouusi virvelini kuitenkin jäi kotiin. Alueella myös harjoitetaan poronhoitoa, ja reitin varrella onkin useampi porokämppä. Sekä helikopteri että vesitaso pörisivät taivaalla päivittäin, kun ne kuljettivat alueelle ja sieltä pois ihmisiä ja tavaraa. Meneillään oli mm. poronvasojen merkintä.
Kuten uutisissa on kevään aikana kerrottu, korona on potkinut ihmiset ulos luontoon ja myös Haltin reitillä ihmisiä oli aika paljon. Varmaan moni suomalainen on suunnannut tunturiin ulkomaan matkan sijaan, mutta kaikki eivät ehkä olleet täysin valmiita sellaiselle vaellukselle. Parin päivän sisällä muutama ihminen piti pelastaa erämaasta, ja kuulimme muilta kulkijoilta tarinoita heidän kavereidensa uupumisesta. Isosta ihmismäärästä kertoi jo ihan täynnä oleva parkkipaikka Kilpisjärven luontotalolla, telttojen määrä tupien ympärillä ja valitettavasti jätemääräkin. Muutaman tuvan jäteastiat olivat niin täynnä, että roskat lensivät tuulessa ympäriinsä. Se on aina surullista nähdä. Jäteastioiden ulkopuolelta näkyi mm. alushousuja. Joku ilmeisesti jatkoi matkaa alushousutta. Me emme retkillä yleensä jätä mitään roskia jälkeemme, vaikka jäteastioita ja kierrätyspisteitä monilla autio- ja varaustuvilla onkin. Luontotalolla puhuimme asiasta työntekijöiden kanssa ja kuulimme, että meneillään on
Retkietiketti-kampanja, johon kuuluu roskattoman retkeilyn edistäminen.
Vaelluksemme oli erittäin onnistunut sekä päiväkävelymatkojen että ruoan ja varusteiden suhteen. Ja vaikka ihmisiä oli enemmän kuin odotettu, jonossa ei kuitenkaan tarvinnut kävellä. Sloveniassa meillä on sanonta, ettet ole oikea slovenialainen, mikäli et kerran elämässä kiipeä Triglav’lle (2864 m), Slovenian korkeimmalle vuorelle. Suomessa sellaista sanontaa en ole kuullut. Mutta voin sanoa, ettei minusta tunnu enemmän suomalaiselta nyt, kun nimeni on kirjoitettu Haltin huipulla olevaan vieraskirjaan. Mutta oikein kivalta se valloitus kuitenkin tuntuu.
Vaelluksemme kulku: Kilpisjärvi – Saarijärvi – Kuonjarjoki (yö) – Meekonjärvi – Pihtsusjärvi (yö) – Haltin huippu ja Haltin autiotuvan kautta takaisin Pihtsusjärvelle (yö) – Meekonjärvi – Kuonjarjoki (yö) – Saarijärvi – Kilpisjärvi.
|
Näköala Haltin huipulta ja rajapyykki 303B. |
|
Parkkipaikka Kilpisjärven luontotalolla oli ihan täysi. Saanatunturi toivottaa tervetulleeksi erämaahaan. |
|
Tuuli antoi potkua ja piti sääsket poissa. |
|
Polku oli monin paikoin kivikkoinen. |
|
Telttailua Kuonjarjoella. Takana Guonjarvárri ja Kalkkinippa oikealla. |
|
Suomen Uluru, eli Saivaara, nousee korkealle Meekonjärven edustalla. Saivaaran huipulla on Urho Kekkosen muistolaatta. |
|
Köngäs Bierfejohkassa, lähellä Meekonjärven vuokratupaa. Takana näyttävä Meekonvaara. |
|
Meekonjärven vuokratupa ja muuhun käyttöön tarkoitettuja tupia. |
|
Lounasta ja lepoa Meekonjärvellä. |
|
Reitti oli monen paikoin märkä edellisen viikon vesisateesta. Kuvassa reittipätkä Vuomakasjoen varrelta. |
|
Yksi hienoimpia nähtävyyksiä reitillä on Pihtsusköngäs, joka on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista. Vapaapudotus on 17 metriä. Sen näkeminen vaatii noin 40 kilometrin patikkamatkan Kilpisjärveltä. |
|
Sateenkaari Pihtsusjärvellä. |
|
Useampi joki oli helppo ylittää, mutta jo pienen sateen jälkeen vesi nousi sen verran, että vaelluskengät piti ottaa pois ja kahlata yli. |
|
Näkymä teltasta Pihtsusjärvelle. |
|
Govdajohka virtaa kapeassa vuomassa, jossa kivikerrokset näkyvät hienosti. |
|
Haltin alapuolella Haltijärvellä sijaitsevat sekä autio- että varaustupa. Niiltä Haltin huipulle on viitisen kilometriä. |
|
Haltin rinne on kivikkoinen ja rinteeltä löytyy erilaisia kivilajeja mm. duniitti sekä troktoliitti, joka on Suomessa aika harvinainen kivilaji. (Lähde: GTK) |
|
Haltin rinteeltä näkyvät edustalla Haltijärvi ja takana Pihtsusjärvi. |
|
Vieraskirjaa ei enää säilytetä Fazerilta ostetussa peltirasiassa. |
|
Paluumatkalla Saanan näkeminen tarkoittaa vaelluksen lopun lähestymistä. |
|
Haltin rinteellä, noin 1000 metriä korkealta löytyi sinirikkoa, joka on tietolähteen mukaan harvinainen Lapissa suurtuntureiden paljakalla ja vielä harvinaisempi metsävyöhykkeellä. |
|
Lapinorvokki hienossa kukinnassa. |
|
Sammalvarpio. Se on jokseenkin yleinen vain Pohjois-Lapissa, eteläisimmät erillisesiintymät ovat Pallastuntureilla ja Saariselällä. |
|
Upean näköinen ruusujuuri Kuonjarjoella. Kasvi on saanut nimensä ruusuntuoksuisesta juurakosta. |
Kommentit
Lähetä kommentti
Hei, hienoa että haluat jättää kommentin. :)