Sooloilua

En koskaan yövy yksin luonnossa – tai ainakaan en muista, milloin viimeksi tein niin. Minulla on ollut paljon mahdollisuuksia käydä yksin vaeltamassa ja retkeilemässä, mutta jostain syystä minua vähän pelottaa olla yksin yötä jossain taivaan alla, vaikka teltassa olisinkin. Telttaa ei voi lukita. Useimmiten pelkään enemmän ihmisiä kuin eläimiä, tosin tämä riippuu myös siitä, missä päin yöni vietän. Pelko on paikkasidonnainen. Kanadassa esimerkiksi pelkäsin pirusti karhuja. Suomessa karhuja en itse asiassa ajattele yhtään. Monille yksin vaeltaminen ja luonnossa yöpyminen on itsestäänselvä asia, mutta minulle kynnys on aika korkea, vaikka olenkin muuten viettänyt paljon aikaa luonnossa.

Saimme koulussa tehtäväksi viettää sooloyön, paikan saimme valita itse. Sooloyö-tehtävä tarkoitti noin 24 tuntia yksin luonnossa ilman ajanvietettä; ei kännykkää, ei karttaa, ei kameraa, ei kelloa, ei kirjoja tai muuta sellaista, mikä mahdollistaisi pakenemisen omista ajatuksista. Majoite, ruokaa sekä paperia ja kynä sai olla mukana ja lisäksi myös kiikarit luonnon tarkkailuun.

Sillä viikolla, kun tehtävä piti suorittaa, olimme ystäviemme kanssa mökkeilemässä Juumassa. Tutkin tarkkaan karttaa ja mietin, mihin minun kannattaa mennä, että olisin tarpeeksi kaukana asutuksesta ja merkityistä poluista, mutta samaan aikaan en kovin kaukana mökistä. Oulangan kansallispuistossa olisi varmaan aikamoinen ruuhka, vaikka sinne olisikin kiva mennä. Mökkilomaa viettäessämme kävimme yhtenä päivänä retkeilemässä Valtavaaralla, ja päätin lopulta mennä samaan suuntaan, mutta luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. Kerroin useammalle ihmiselle minne olen menossa, jotta minut löytäisi helposti, jos jotakin sattuisi.

Niinpä sitten lähdin perjantaina kaatosateessa mökiltä ajamaan lähtöpaikalle. Sääennuste näytti vesisadetta aikalailla koko illaksi. Odotin autossa vartin, että pahin vesisade loppui, ja lähdin sitten kävelemään kohti etukäteen kartasta katsottua ja valittua leiripaikkaa. Kello oli noin puoli neljä iltapäivällä. Metsä ja polut olivat märkiä ja ylitin myös pari pientä suoaluetta, niin että kengät kastuivat ihan täysin eivätkä ehtineet kuivua yön aikanakaan. Mukana minulla oli sallitut varusteet ja lisäksi hyttyskarkote. Puhelimen otin sittenkin mukaan siltä varalta, että olisi pitänyt tehdä hätäsoitto. Leiripaikkani sijaitsi kapean poropolun varrella pienellä aukiolla Latvakorpi-nimisen suoalueen läheisyydessä. Leiripaikalle asti kuului välillä liikenteen ääniä, sillä se ei ollut kovin kaukana Virkkulantiestä. Kun löysin tasaisen paikan, pystytin teltan ja huomasin, ettei ulkona voi oikein olla, sillä ympärilläni oli ihan hetkessä sääskiä, mäkäräisiä, polttiaisia ja ties mitä muita ötökköitä. Piilouduin telttaan, jossa pysyin melkein koko illan ja yön. Luonnon tarkkailu jäi korvien tehtäväksi.

Olin ajatellut, että yksin oleminen jännittäisi, mutta olin kuitenkin aika rauhallinen. Rauhallisuus johtui varmaan eniten siitä, ettei tähän aikaan vuodesta tule pimeä ja yksin keskellä metsää oleminen tuntui paljon turvallisemmalta. Säikähdin pari kertaa, kun lintu lensi ihan teltan vierestä ja kuului aika kova ääni. Käki kukkui jossain kaukana. Myös muutama muu lintu kuului, mutten pystynyt tunnistamaan ääniä, vaikka luulen, että ne olivat joitain perus pikkulintuja. Lajintuntemuksenopettaja Esko ei olisi kovin ylpeä tästä.

Olin keittänyt mökillä jo valmiiksi termariin kuumaa vettä ja päätin, että oli aika iltapäiväkahville. Avasin myös mukana olevan karkkipussin, Fazerin suklaalakritseja. Otin esiin vihkoni ja kynän ja päätin piirtää mitä näin, eli teltan absidissa olevat varusteet. Olen aika surkea piirtämään. En uskaltanut laittaa piirrosta mukaan tähän blogikirjoitukseen, sen verran huono taideteoksesta tuli. Mutta oli kiva keskittyä yhteen asiaan. Söin samalla melkein koko pussin karkkia – huomasin sen vasta, kun tuli vähän paha olo. Alkoi satamaan kovemmin ja käki lopetti kukkumisen.

Kun piirustus oli valmis, päätin kirjoittaa. Siitä syntyi alustava teksti tälle blogikirjoitukselle. Luulin, että olisi vaikeaa pitkästä aikaa kirjoittaa pidempiä tekstejä ihan kynällä paperille, mutta se tuntui itse asiassa tosi mukavalta ja tuli ihan luettavaa käsialaakin. Oli mukava, kun kuului pelkästään sateen rapina telttaa vastaan. Kirjoitin muutaman sivun, kun tuli nälkä. Tällä kertaa oli mukana valmisruokapussi, kun en jaksanut etukäteen miettiä herkkuruokaa. Ruoan tarkka miettiminen ja suunnittelu on varattu juhlavaelluksille.

Oli mukava, kun minun ei tarvinnut miettiä muuta kuin mitä syön seuraavaksi ja että pysyn lämpimänä. Ei ollut edes kovin kylmä, ehkä 13 astetta. Ruokailun jälkeen jatkoin kirjoittamista. Vihko, jonka minulla oli mukana, on ostettu Kanadasta vuonna 2014, ja vihkossa on muutamalla sivulla tunnettujen henkilöiden luontoon liittyviä sitaatteja. Sooloyölle sopi luonnontutkija ja seikkailija John Muirin sanat: “Keep close to Nature´s heart…and break clear away once in a while, and climb a mountain or spend a week in the woods. Wash your spirit clean.”

Olen aika levoton ihminen ja jatkuva tekeminen on minulle luonnollista. Huomasin kyllä siellä teltassakin, että välillä piti vähän puuhailla; keittää vettä, järjestää tavaroita jne. Mutta hyvälle tuntui pysähtyminen, keskittyminen yhteen asiaan ja paikallaan oleminen.

Join ennen nukkumaanmenoa vielä kupillisen teetä. En tiedä tarkkaan paljonko kello oli, kun kääriydyin makuupussiin. Makasin selälläni ja katselin, miten teltan ulkokankaalla vesipisarat yhdistyivät, ja kun ne olivat tarpeeksi isoja ja painavia, ne matkustivat telttaa pitkin alas maahan. Kun vesisade taas loppui, käki alkoi uudestaan kukkua, tällä kertaa lähempänä. Aurinkokin paistoi vähän aikaa, mutta kohta pilvet taas peittivät taivaan. Kävin teltan ulkopuolella vain vessassa, ja vaikka olisikin ollut kiva vähän istuskella kivellä teltan vieressä ja tarkastella eri vihreän sävyjä, ympärilleni kertyi heti pilvi hyttysiä ja niitä en kyllä siedä yhtään. Teltassa maatessa kuuntelin lintujen ääniä ja pari kertaa säikähdin oman mahan kurnimista. Tilanne oli vähän koominen.

Nukahdin jossain vaiheessa ja heräsin sitten aamuyöllä, kun alkoi palella. Olin ottanut kesämakuupussin, kun luulin, että siinä tarkenen. Kantapään kautta taas opin, että kannattaa ottaa lämpimämpi pussi, jos yöksi ei luvata yli 15 astetta. Muutaman tunnin sinnittelin makuupussissa ja etsin asentoja, joissa pysyisin lämpimänä, mutta lopuksi annoin periksi ja nousin ylös. Söin aamupuroa ja join kahvia, pakkasin märän teltan ja muut varusteet rinkkaan ja lähdin pikkuhiljaa kävelemään auringonpaisteessa pois. Matkalla tunnistin, toivottavasti oikein, metsäkirvisen ja järripeipon äänet. Oli hyvä fiilis sooloyöstä ja iloitsin myös tulevasta aamusaunomisesta mökillä.

Enää pari viikkoa Inariin muuttamiseen ja etäopetuksesta luopumiseen. Koulussa elokuu tulee olemaan täynnä kalastusretkiä, melontapäiviä, maastopyöräilyä ja vaelluksia. Viikonloppuisin voin sitten käydä tunturissa harjoittelemassa yksin luonnossa yöpymistä.

Alla on muutama kuva Valtavaaran luonnonsuojelualueelta, jotka otettiin pari päivää ennen sooloyötä.