Upouusi lintubongari

Olen todella surkea tunnistamaan lintuja ja muistamaan niiden nimiä. En ole koskaan oppinut kuin ihan muutamia lintulajeja. Eräopaskoulutuksen loppuun mennessä meidän on kuitenkin tunnistettava noin 100 lintulajia, melkein puolet niistä myös äänen perusteella. Tämä saattaa aiheuttaa minulle hieman lisää harmaita hiuksia. Mutta ei se mitään; tämä on yksi niistä syistä, miksi olen eräopaskoulutuksessa.

Olen jo etukäteen henkisesti valmistautunut siihen, että lajien opetteluun menee minulla paljon aikaa. Toivon, että tulevina vuosina tieto on hyvin käytössä eikä haihdu muistista niin helposti. Onhan se hyvä fiilis, kun pystyy retkillä tunnistamaan lintuja. Ja jos tulevaisuudessa retkeilen asiakkaiden kanssa, on lajituntemus erittäin tärkeää. Retkien arvo nousee sen mukaan, kuinka paljon ympäröivästä luonnosta asiakkaille osaa kertoa ja näyttää.

Koska suomen kieli ei ole äidinkieleni, olen miettinyt kuinka iso kompastuskivi kieli saattaa lintujen opettelemisessa olla. Lintujen nimet kertovat usein jotakin lajin ominaisuuksista. Tämän säännön mukaan töyhtöhyypän tunnistamisen pitäisi olla suhteellisen helppoa – jos vain tietää, mitä "töyhtö" tarkoittaa. Lisäksi kieli menee pieneen solmuun, kun nimeä yrittää lausua. Mieleen tulevat ensimmäiset suomen kielen oppitunnit, jolloin opeteltiin lausumaan "hyvää yötä".

Lintujen tunnistaminen on lukujärjestyksessä toukokuussa. Koronatilanteen takia emme koko eräsakki pääse yhdessä pelloille ja lintutorneille, mutta tietysti myöhemmin yhteisillä retkillä osaaminen testataan kentällä. Kaikkea ihminen kyllä oppii, jos vain asia kiinnostaa. Tämä kuitenkin pikkuisen stressaa minua ja siksi aloitin jo huhtikuun puolivälissä valmistautumaan tulevaan.

Kävin ostamassa kiikarit, ja ystäväni Pauliinan ja opiskeluvuosilta tutun Annan kanssa suuntasimme yön yli kestävälle bongausretkelle lähiluontoon Liminganlahdelle, Puhkiavanperän lintutornille. Liminganlahti on kansainvälisesti tunnettu lintuvesi ja Suomen parhaimpia lintubongauspaikkoja. Siinä mielessä on aika näppärää, että nyt pitää opiskella Oulusta käsin.

Linturetkemme oli jo etukäteen suunniteltu nautintoretkeksi: hyvät retkieväät, viinipullo, jälkkäriksi suklaabanaanit ja auton takakonttipaikka yöksi. Ja hyvä, jos lintujakin näkyy. Puhkiavanperän lintutornille on noin 800 metrin kävelymatka pitkospuita pitkin parkkipaikalta, jonka vierestä löytyy nuotiopaikka, kaksi vessaa, puuliiteri sekä katos penkkeineen ja pöytineen.

Lintulajeja ei ollut siihen aikaan vielä runsaasti, mutta näimme kuitenkin laulujoutsenia, hanhia, kurkia, sinisorsia, telkkiä, töyhtöhyyppiä ja ehkä yhden taivaanvuohen. Se syöksyi niin nopeasti ruohikkoon, ettei sen äänestäkään ollut kovin paljon apua. Kuovin kuulimme selvästi. Aamulla oli puissa ja pensaissa myös paljon pikkulintuja. Niitä en kyllä vielä tunnistanut.

Iltakin meni oikein mukavasti. Anna asuu Lumijoella ja pyöräili illalla kotiin. Pauliinan kanssa suuntasimme vierekkäin parkkeerattujen autojen takakontteihin. Oli melkein keskiyö. Pian nukkumaanmenon jälkeen parkkipaikalle kurvasi auto. Seurasin tilannetta ja huomasin, että Pauliinakin nosti päätään ja tarkasteli, mitä seuraavaksi tapahtuu. Autosta astui ulos mies, joka otti kumpparit takakontista, vaihtoi ne jalkaan, kävi kurkkimassa lampulla molempien autoihin ja häipyi sen jälkeen lintutornin suuntaan. Nukahdin heti sen jälkeen, mutta Pauliina huomasi, että tunnin päästä mies tuli takaisin ja lähti pois.

Aamulla pohdimme miehen motiiveja kurkistella meidän autoihin, ja Pauliina kertoi omasta ajatuksenkulustaan yön pimeinä tunteina: “Jos mies olisi alkanut roplaamaan auton lukkoa, olisin kaivanut puukon esiin.” Erilaisia skenaarioita tulvi mieleen, muun muassa miehen olevan mahdollinen murhaaja. Tärkeä kysymys kuitenkin kuuluu: olisiko murhaajalla ollut kumpparit ja vaihtaisiko hän ne kaikessa rauhassa autosta noustuaan? :)

Oli oikein mukava aloittelijan lintubongausretki. Ja innostustakin löytyy sopivasti.